Joskus pitää kokeilla jotain uutta. Nyt on sellainen hetki.
Olen kirjoittanut erilaisia blogeja vuodesta 2007 lähtien. Tuoreimman tapauksen perustin vuonna 2011 hetken mielijohteesta. Silloin sain idean blogista, johon en kirjoittaisi koskaan: postaukset koostuisivat vain enemmän tai vähemmän harkituista valokuvista, joita yhdistelisin luodakseni erilaisia tunnelmia ja kertoakseni elämästäni.
Alku sujui hyvin ja kuvia tuli otettua, mutta jonkin ajan kuluttua inspiraatio alkoi hälvetä. Tuntui, että halusin kirjoittaa. Aloin kypsytellä mielessäni ajatusta uuden blogin aloittamisesta. Tällä kertaa yhdistäisin kuvat ja tekstin.
Tässä se nyt on.
Mutta kuka minä olen?
Olen Sanni, 19-vuotias tuore ylioppilas, jolla ei ole vielä mitään aavistusta tulevaisuudesta. Olen haaveilija, iltavirkku, koiraihminen ja romantikko. Minulla on sotkuinen huone, liikaa vaatteita kaapissa ja aina joku asia elämässä rempallaan. Rakastan hyviä keskusteluja ja hyvää ruokaa. Yritän opetella olemaan onnellisempi.
Hauska tavata :)